"Happea, happea",

mummoni henkeään haukkoi  .

Kuolemanpelko oli ahdistava.

Kuitenkin hän  juuri aikaisemmin sanoi:

"Tavataanhan taivaassa?"

 

Hänen oli vaikea lähteä.

Miksi hänen piti tukehtua?

Miksei annettu jotain lääkettä,

morfiinia vaikka?

 

Keuhkot täyttyvät hiljalleen,

 pieniä henkäyksiä enää.

Sitten ei mitään.

Pelko silmissään

 hän joutui lähtemään.

 

 Sitä kesti vain tunnin ajan onneksi .

(Silloin kolmekymmentä vuotta sitten.)

Haluan rukoilla sen tuskaisen hetken  

häneltä pois nyt jälkikäteen.

-Tavataanhan  taivaassa, rakas mummoni!