"Katso, äiti, tämä on Arka. Voisi kai Arka muuttaa meille, kun hänen kotiväkensä on hiipunut?"

"Tottakai, täytyyhän sinun jossain elää."

Ja niin ne söivät puuroa ja joivat simaa päälle. Arka kaivoi  hommulit  repustaan, ne paistettiin ja siitä riitti leivän päälle koko perheelle.

Örriäinen esitteli Aran koko kylälle. Sitten ne menivät mäelle katselemaan joenvartta eteenpäin. Öttilä näkyi tosi hyvin. Sen takana on peltoja ja  iso järvi.

"Minun nimeni on muuten Manu ja meidän talon nimi on Nokela. Kun meillä on se kiuas talossa. Tykkäätkö sinä saunomisesta?"

"En tiedä."

"Tykkäät varmasti. Lämmitellään ensin ja sitten hypitään jokeen ja taas heitetään kiville löylyä.."

Arkaa jännitti se saunominen, mutta kun kaikki örriäiset tuntuivat pitävän sitä tärkeänä, niin mukaanhan oli mentävä.

Ja kivaa se olikin.

Ne päivät olivat kesäisen kauniita, mutta kestivät vain kaksi viikkoa. Sitten alkoi raivoisa syysmyrsky ja kaikkien täytyi pysytellä sisällä.

Onneksi aittaan oli koottu kuivattua hommulaa ja hiipsettiä, juurikkaita ja vehnänjyviä. Örriäiset korjasivat verkkojaan ja huovuttivat töppösiä niittyvilloista.

Talvella niillä töppösillä voi hilppaista lähteelle vedenhakuun. tai rantasuolle pakkasen kohmettamia karpaloita napsimaan.

Vähitellen Arka kotiutui Örrilän Nokelaan ja tykästyi Manuun. Ne muuttivat saman peiton alle ja  eräänä keväisenä yönä heidän väliinsä syntyi uusi pikkuörri, joka kyllä muistutti myös önniäistä. Sillä oli ruskeat silmät ja kuitenkin vaalea tukka ja pitkä häntä.

Kesällä Arka keinutteli vauvaansa puun oksasta roikkuvassa vasussa ja lauleli äitinsä laulua:"Monta aikaa paljon matkaa, kesän taikaa tahdon jatkaa.."

 Tuntui kuin sisko ja äiti olisivat olleet siinä kesätuulessa ja kukkien tuoksussa ihan lähellä Arkaa.

Illalla Arka meni lähteelle hakemaan vettä yrttiteetä ja aamupuuroa varten. Siellä hän katsahti pitkästä aikaa omaa kuvaansa.

Enää se ei ollut luiseva, eikä sen häntä ollut takussa. Silmissä asui ilo eikä hiutumisen pelkoa ollut.

Elämä olikin yllättänyt tämän önniäisen. Ja elämä sen kuin jatkui vaan..