Vuonna 2010 elokuussa olin juuri tullut mummoksi. Miniä synnytti lapsenlapseni pienessä sairaalassa. Lähdin heti katsomaan vauvaa. Se imi äitinsä rintaa ja tuhisi. Poikani istui lähellä aivan mykistyneenä. Hänestä tuli isä.

  Voi miten rakastinkaan pientä pojanpoikaani. Tein hänelle sukkia ja lapasia joka talveksi. Hän oli jo silloin aika kova kasvamaan maata pitkin. Siis hänen jalkansa kasvoivat. Kovin pitkä hän ei muuten ollut..

Meistä tuli hyvät kaverit. Hän viihtyi mökillä kesällä kanssani. Hän souteli vanhalla veneellä ja kalasti ahvenia. Paistoin ne voissa pannulla ja ripottelin suolaa ja tilliä päälle.Söimme ne sitten iltateellä leivän päällä.

Kaksitoista vuotta sitten hän aloitti koulun. Onneksi opettaja ymmärsi pientä arkaa poikaa. Hänellä oli vaikeuksia lukemaan oppimisessa. Minäkin harjoittelin pojan kanssa välillä, mutta kyllä hänen äitinsä oli paras opettaja pojalleen.

Nyt poika on jo abiturientti. Nuo yhdeksäntoista vuotta ovat menneet nopeasti.

Kun katson tuota nuorukaista, muistan hänen isänsä samanikäisenä. Niin ovat samannäköisiä. Ihana, että elämä jatkuu ja minäkin saan sitä edelleen olla seuraamassa.

Pojanpojalla on nimittäin tyttökaveri...